http://ipuuusimaa.suntuubi.com/?cat=1

 

Eduskuntavaalit ja heti.

 

 

Itsenäisyyspuolueen Uudenmaan piiri asetti 20.09 2009 Tallinnan risteilyllä ensimmäiset ehdokkaansa tuleviin eduskuntavaaleihin. Jyrki Vaskela Vantaalta lupautui laittamaan itsensä peliin isänmaan puolesta. Itsenäisyyspuolueen Uudenmaan piiri etsii ehdokkaita edelleen ja toivoo yhteydenottoja isänmaallisesti ajattelevilta henkilöiltä. Meillä ei tule olemaan ehdokkaina mitään julkkiksia, vaan tavallisia ajattelevia kansalaisia. Tarkoituksemme on myös kerätä vaalirahakassamme itse, emme saa puoluetukia. Siitä huolimatta, ollaan mukana tekemässä yhteiskunnallista hyvää ennen ja vaalien jälkeen. Emme hyväksy puoluekuria, ainoastaan itsenäisyys ja puoluettomuus on oltava osa ehdokkaidemme arvoja. Voit siis pitää äänestäjillesi sen minkä puolesta lupaat taistella.

Uudet eduskuntavaalit on saatava heti aluilleen. Lahjontaa saaneet kansanedustajat heitettävä syrjään. SDP:n, Sateenkaaren, Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten on selvitettävä rahoitus vuodesta 2006 asti. Myös heillä on kytköksiä isoihin rahavirtoihin. Eduskuntapuolueet saavat n. 7 000 euroa / kk / edustaja tukea, lisäksi on vielä lehtitukia yms. (190 000,-/ vuosi/edustaja). Puoluetukia on perusteltu sillä, ettei poliitikkojen tarvitse tehdä kytköksiä tai sitoumuksia mihinkään suuntaan. Voiko suomen kansa luottaa enää rötösherrojen lupauksiin? Ei voi! Uudet eduskuntavaalit ja heti. Hallitus ja eduskunta eivät enää nauti kansan luottamusta. On vastuun pakoilua, ettei erota ja anneta kansan päättää uusinta vaalein .

IPU Uudenmaan piirin

pj. Jyrki Vaskela