Demokratian tappo.

 
Kiinassa on yksi puolue, kukaan ei pidä maata demokraattisena. Venäjällä on n. 10 puoluetta, myöskään sen demokratiaan ei uskota. Amerikassa on 2 puoluetta. Amerikka on ainoa maa, jossa eniten kansalaisten ääniä kerännyt ehdokas ei päässyt presidentiksi. Amerikka on kuitenkin ”demokratian kehto” ja Suomi ilmeisesti pyrkii samaan suuntaan?
 
Hallituspuolueet ovat sopineet, että eduskuntavaalien äänikynnykseksi tulee kolme prosenttia. Samalla hallitus päätti luopua kokonaan myös työryhmän ehdottamasta vaalipiirikohtaisesta äänikynnyksestä. Puolueen pitäisi siis saada koko maan äänistä vähintään 3 prosenttia, jotta se ylittäisi kynnyksen ja saisi edustajia eduskuntaan. Puolueiden pitää siten vastaisuudessa ylittää valtakunnallinen äänikynnys päästäkseen eduskuntaan. Tähän asti Suomessa ei ole ollut äänikynnystä. Myös vaaliliitot kielletään tulevaisuudessa.
 
Nyt isot puolueet haluavat turvata menestyksensä ja puoluetukensa. Yksi kansanedustaja tuo tukea n.190 000,- euroa/vuosi. Kaikenlaiset rajoitukset vaalipiirikohtaisiin tai maankattaviin äänikynnyksiin pitää kumota demokratian nimissä. Ainoa järkevä rajoitus on vaaliliittojen estäminen. Silloin ääni menee sille puolueelle, jolle se on annettu. Puoleen kannatus ratkaisee vaalipiireittäin eli niin kuin nytkin yhteenlasketut äänet ratkaisevat. Myös hyvä rajoitus olisi, vain vaaleilla valittu kansanedustaja voisi toimia ministerinä.
 
Jyrki Vaskela
Itsenäisyyspuolue Uusimaa.
http://www.saunalahti.fi/jvask/